keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Keskiviikko ja kaksi pakettia.

Tänään se siis tapahtui, isäntäväki sai tiedon että meiän paketti on saapunut postiin. JEE! Mamma lähti hakemaan pakettia, kun sai kyydin. Se kerto, ettei asia hoitunutkaan niin helposti, sillä aluksi mamma ei saanut kun yhden paketin, joka sisälsi pelkästään hiekat. Mamma ehti hätääntyä ja soittaa jo Mustin & Mirrin asiakaspalveluunkin ja kysymään onko muut tuotteet unohtunut. Sit se kuitenkin sai haettua myös sen toisen laatikon, mut eka iskä toi tosi painavan paketin kotia, jossa siis ne hiekat oli. Myöhemmin mammaki tuli toisen paketin kanssa ja siellä oli ne uudet hiekkalaatikot ja muut!

Heti kun isäntäväki oli vaihtanut meille ne uudet laatikot me käytiin tottakai kattomassa voiko niitä käyttää. Ja hyvinhän ne toimivat, on oikeen kivan väriset eikä hiekka roisku reunojen yli. Sit mamma myös  suihkutti sitä minttusuihktta mun lemppari leluun ja ai että oli ihana! Siihen oli pakko puskea ja kiehnätä hetki. Sit se tyhjä pahvilaatikko oli ihan paras ikinä! Siellä oli jotain kahisevaa paperia sisällä ja mun oli pakko käydä makoilemassa ja leikkimässä siellä. Saatiin maistaa myös niitä broilerinmaksa herkkuja, ja kyllä toi isäntäväki näköjään tietää reitin kissan sydämeen. Ne oli ihan huisin hyviä! Vielä ootellaan, että mamma sais noi meijän ruoka--alustat lattialle, sen kun pitää ensin näyttää hurinahiriötä sille lattialle. Syötiin taas vähän sotkusesti.

Uudet hiekkalaatikot roiskereunoilla(:
Herkut, ruoka-alustat, märkäruoat ja kissanminttusuihke.
Ihana laatikko!
Justus ja pahvilaatikko.
"Noi paperit yrittää lähennellä!"
"Sainhan mä tatutettua ne."


Hyvää keskiviikon jatkoa toivottelee Justus & Mimmu

8 kommenttia:

  1. Kivan väriset vessat, kivat alustat ja huippu kiva laatikko sisältöineen! Sulla on ollut kiva päivä Justus!

    VastaaPoista
  2. No on kyllä! (: Mimmukin kävi laatikkoa tutkimassa mut mamma ei saanut kuvaa sitä kun Mimmu lähti laatikosta aika vikkelään pois. -Justus

    VastaaPoista
  3. Tosi pirteen väriset hiekkikset ootte saanu, kyllä noissa kelpaa asioida! Meidän omat on vaan jotain tylsiä valkosia ja semmosia, blaa.
    - Lalli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mamman lemppariväri kun on vihreä niin meillä melkeen kaikki on vihreetä :D laatikot, verhot, astiat jne :D -Justus & Mimmu

      Poista
  4. Ja pahvilaatikko. Ihan parasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Pahvilaatikossa on myös niitä kivoja teippejä mitä mamma ei kyllä anna syyä, höh. -Justus

      Poista
  5. Hah, mulla oli aluks tollanen vessa missä ei oo kattoa, mutta aika pian ihminen joutu huomaamaan, että katto on pakko olla - mä oon aika kova poika potkimaan hiekkaa... :D Makeen väriset noi teidän uudet vessat.
    Pakettien saapumisessa parasta on just se laatikko ja siellä olevat rapisevat.
    -Pena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ! Mä kans tykkään tehä paljon hiekkakakkuja laatikon eteen, toivotaan että nää renat riittää. Ei välttämättä suostuta mennä katolliseen koppaan kun mun mielestä ne katolliset jutut on vaan nukkumamajoja :D - Mimmu

      Poista

Jätä ihmeessä itsestäsi tassunjälki, vastaamme siihen innolla! (: