Luna

Lempinimi: Luna
Syntymäpäivä: 12.6.2013
Väri: Tabby

Luna saapui meille yhdessä Mariksen kanssa helmikuussa 2017. Koko matkan ajan Luna oli erittäin arka ja varovainen, mutta uuteen kotiin kun päästiin oltaisiin heti haluttu mennä tutkimaan paikkoja. Hetken ajan kopin ovi oli kiinni, jotta muut ehtivät käydä haistelemassa sekä katselemassa ketä sielä on. Kopin oven avauduttua Luna lähti haistelemaan ensin eteistä ja pian sen jälkeen laajensi aluetta jo olohuoneeseen asti.

Alkuun Luna oli hieman hoikka ja ruoka olisi maittanut koko ajan vaikka edellisestä ruokailusta ei olisikaan ollut kauaa aikaa. Ajan kanssa Luna tottui siihen, että on säännölliset ruokailuajat ja lopettikin kokoaikaisen kerjäämisen. Muiden kanssa Luna tulee hyvin toimeen, mutta pitää hyvin omaa puoltaan, sähisee ja napauttaa kynsifemmalla jos tuulee liian lähelle.

Lunasta on kuoritunut myös energinen ja leikkisä neiti joka myös juttelee ja seuraa melkeinpä joka paikkaan mihin emäntä menee. Aamuisin hän juoksee innoissaan sängyn viereen, kun huomaa emännän alkavan heräillä ja puhe on kovaäänistä myös tällöin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä itsestäsi tassunjälki, vastaamme siihen innolla! (: