torstai 25. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua!

Meidän joulu sujui hyvin, vaikkakin äiskä ja iskä eivät päivällä ollutkaan kotosalla, höh! Meidän ikioma paketti Mustista & Mirristä kerkesi saapua ennen aattoa ja saatiin sieltä paljon ruokaa, hiekkaa ja herkkuja ! Paketista löytyi myös lelu, joka oli huisin kiva ! Meille tuotiin sisälle myös joku puu o.o Ninni ei koskaan aikaisemmin ole vastaavaa nähnyt ja kyllähän sille piti käydä näyttämässä kuka täällä asuu! Justuskin ihmetteli kuusen tuoksua ja Mimmukin kävi sitä haistelemassa. Myöhemmin äiskä koristeli kuusen ja laitteli kynttilöitä paljon. Ninnin mielestä pallo koristeet olisivat paljon kivempia lattialla! Ne kiiltää, niistä kuuluu kiva kolina lattialla kun niitä vähän kynsii ja siitä näkee oman nenän jos oikein tarkkaan katsoo! Ihania palloja! :D
Kuusen alta Ninni löysi kivasti rapisevia paketteja joissa on naruja. Kuulemma jotain lahjoja :) Olihan siellä meillekkin oma lahja! Ollaan oltu siis todella kilttejä tänä vuonna! :D Eilen illalla iskä tuli ensin kotiin ! Mamma tuli vähän myöhemmin. Ulkona oli kuulemma todella kylmä! Saatiin maistaa kinkkuakin ja oli todella hyvän makuista. Jouluhan saattaa olla parasta aikaa kissoille: saa herkutella, saa olla huomion keskipiste, voi nukkua niin paljon kun jaksaa ja äiskä ja iskä makoilee mielellään meidän kanssa pitkään!

Hyvää joulua toivottaa Justus, Mimmu ja Ninni! Miten muiden joulu on mennyt? :)

Tälläsen ne sit toi..

Tässä se koko komeus on ! Ja ne on vaan meidän! 

Ninni hengästyneenä lahjarallin jälkeen.

Mitäs täältä löytyy?

Onks nää mulle?

Paljon kaikkea rapisevaa!

2 kommenttia:

  1. Pena: Ai te saitte tollasen joulupuun! Mun ihminen oli niin tavattoman saamaton, että jäi puu hankkimatta. Lupas, että ensi jouluna sitte...

    VastaaPoista
  2. Justus, Mimmu ja Ninni: Joo meille tuotiin tollanen! Aluks se lli vähän outo ja hais hassulle mut kyl se on kiva ! Noita palloja on ihan paras räppiä vaikka äiskä ja iskä ei tykkääkkää siitä :D

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä itsestäsi tassunjälki, vastaamme siihen innolla! (: