tiistai 14. heinäkuuta 2015

Vauhdikas viikko

Joo o, siitä on jo viikko kulunut kun Hade ja Gogo meille rantautui! Onpas aika mennyt nopeesti. Molemmat on kotiutunut todella hyvin, eikä Justus ja Mimmukaan ole enää mikskään näistä riehakkaista youngstereista :D Hade on myös sisaruksista paljon uteliaampi riiviö, jonka huomaa mm. kaappien ovien availuna, sukkien repimisenä laatikosta sekä roskisten repimisenä lattialle.
Koko roskis riuhdottu lattialle.. 
Aamulla vastassa oli sukkakasa!
Syyllinen yrittää piiloutua :D



Alkuviikkon kisut vielä ärhenteli ja kiroili toisilleen, mutta nyt sähistään vain jos leikki muuttuu totiseksi tai toinen jää alakynteen. Gogo on vielä hieman ujomman oloinen kuin veljensä Hade, joka juokseekin ja isottelee niin Justukselle kuin Mimmullekkin ! Uhkarohkea riiviö, ellen toisin sanoisi. Hyvä vaan, Justuksen mahamakkara saa kyytiä kun juoksee ja riehuu nuoremman uroksen kanssa (:


Ruokailusta onkin tullut hieman haasteellisempaa, sillä kädet loppuvat kesken ja Hade olisi ensimmäisenä juoksemassa kaikille kipoille :D Kuten yleensä, Justus ja Mimmu saavat ruuan ensin, sitten Hade ja Gogo. Hade onkin osoittautunut oiken ahmatiksi ja ruokailu kuluu niin, että mamma vahtii vieressä jotta muutkin saavat syödäkseen :D Tuntuukin, että Hade söisi ja söisi jos vain ruokaa olisi tarjolla kokoajan ! Sisaruksista Gogo ei oikein raakaa ruokaa ymmärrä, katsoo ja haistelee vain ihmeissään kippoa ja lähtee pois, Hadella ei tätä ongelmaa ole :D 

Hiekkalaatikko käyttäytymistäkin olen ehtinyt hieman katsella, ja kumpikin käyttää todella hyvin laatikkoa. Gogo on vielä hieman ujompi myös laatikon suhteen, mutta Hade taasen käyttää laatikoita kuin vanha tekijä :D Kerroinkin aijemmin, että jouduimme ostamaan uudet reunalliset laatikot kuopimis ongelman vuoksi. Nämäkin laatikkot osoittautuivat huonoiksi vaihtoehdoiksi Haden kohdalla. Hade kuopii hiekkaa kuin koira ja aamuisin onkin pari papanaa saattanut löytyä lattialta hiekkakeon vierestä.. 

Kaiken kaikkiaan viikko on sujunut todella hyvin, ilman suurempia yhteenottoja kisujen välillä ! Tassuhaasteeseen palataan myöhemmin viikon alussa. Blogin päivittely sekä Haden ja Gogon esittely kirjoituskin tapahtunee myöskin tämän viikon puolella (: 

Hyvää viikon alkua toivottelee Justus, Mimmu, Hade, Gogo sekä isäntäväki!

2 kommenttia:

  1. Oisko sellanen lapsilukko mitään roskiskaapin oveen? :)
    Mukavan nopeesti uudet on sopeutunu teille ja vanhat siihen, että uudet on teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis muuten hyvä, mutta roskiksessa ei ole ovea ollenkaan... Talo vanha ja ovet kuin ovet huonossa kunnossa saranoista puhumattakaan :/
      Joo ja todella hyvin tulevat keskenään toimeen jo! (:

      Poista

Jätä ihmeessä itsestäsi tassunjälki, vastaamme siihen innolla! (: