keskiviikko 5. elokuuta 2015

Kuukauden hämyilyä

Niinkuin otsikkokin saattaa jo kertoa meillä olevan kummallista hämyilyä kissojen kesken. Eilen illalla palatessani kotiin töistä ihmetyksekseni vastassa olivat kaikki neljä kissaa juuri sen näköisenä kuin olisin keskeyttänyt jotain :D Hetken siinä ihmettelin kunnes laitoin iltapalan kisuille ja kävin kasvojen pesulla. Pesulta palatessa Hade ja Justus tuijotti toisiaan pitkän aikaa, Hadella vielä karvat AIVAN kabumm :D

Hade tuijottaa Justusta.
Tuijotukseen Justus vastaa näin.
Ukot isottelee keittiössä.
Jotain kummaa siis on käynyt o.o Tovin ukot toisiaan tuijotti, jonka jälkeen lähti aivan tajuton ralli :D Justus räppii Haden peffaa ja pohkeen paksuista häntää samalla kuin Mimmu ja Gogo keskittyi pysymään pois tieltä. Parin minuutin ajan ukot juoksivat (niin kauan kun Justus herran kunto vain antoi), jonka jälkeekin Hade käveli vielä myhäillen ympäriinsä. Nukkumaan käydessä rallia juostiin ja epämääräistä määkimistä kuului niin Justukselta, Hadelta kuin Gogoltakin :D Mimmu nukkui tyytyväisenä mamman jalkopäässä. Aamulla meno oli aivan kuin erimaasta. Kaikki kolme toisiaan ei-niin-rakastavat Justus, Hade ja Mimmu nukkui sohvalla, Gogon nukkuessa ikkunalaudalla :D

Gogo juuri heränneenä
Ja IIIISO venytys Mimmulta 
Näin aamulla
Lelut kadonneet illan/yön rallin aikana :D



Kuukauden Hade ja Gogo on meillä nyt ollut ja siihen nähden, että talossa on 2 urosta ja 2 naarasta kaikki on sujunut todella hyvin! Mimmu ei tosin kamalasti välitä Haden leikki yrityksistä, mutta sama oli aluksi myös Justuksen kanssa. Justus on saanut Hadesta hyvän leikkikaverin (saa mahamakkara kyytiä ;) ) ja Mimmu sai Gogosta ihailijan (: Justus on alkanut nukkua enemmän meidän vieressä sängyllä sekä saanut selkeästi enemmän itsetuntoa ja miehisyyttä (ei ole ikinä ennen viihtynyt koko yötä vieressä) ja aijemmin kerroin Haden olevan oikea rohmuhirmu, mutta on jo oppinut ettei kukaan jää ilman ruokaa ja odottaakin nätisti omaa kippoa sekä antaa muiden syödä rauhassa (ennen tunki muiden kipoille hotkittuaan omat ruoat), eikä Gogokaan nirsoile ruoan suhteen kuten aijemmin.

Hyvää kesän jatkoa !
-Isäntäväki plus 16 tassun armeija

9 kommenttia:

  1. Onks teillä neuvotteluja nukkumapaikkojen järjestelystä kaverit? Emäntä käski sanoa että söpöjä olette. - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei oikeestaan :D Kuhan vähän äijistellään ! ;)

      Poista
  2. Muahah kunnon rallittelut kun lelutkin hukkuu :D

    VastaaPoista
  3. Jospa ne vaan suunnittelee mukavia yllätyksiä ihmisille. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No epäilemättä kyllä ne jotain meidän pään menoksi joka päivä keksii :D

      Poista
  4. No on kyllä kissa muhkeana ekassa kuvassa :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Justus vähän näytti nuoremmalle urokselle kaapin paikkaa :D

      Poista
  5. On teillä kyllä menoa ja meininkiä :-), tassuja sopivasti joka puolella. Ihana, kun viihtyvät keskenään, vaikka häntä olisikin aluksi vähän pörhönä.

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä itsestäsi tassunjälki, vastaamme siihen innolla! (: