maanantai 9. helmikuuta 2015

5 kysymyksen haaste

Sain haasteen An Abyssian Angelilta, jonka säännöt ovat yksinkertaisuudessaan vastata viiteen saatuun kysymykseen ja lähettää haaste eteenpäin viidelle bloggaajalle uusin kysymyksin.

Elikkäs:

1. Lempikirjasi?
Hmm, en kauheasti kirjoja lue, mutta lemppareihin kuuluu kaikki ruoanlaittoon ja kissoihin liittyvät kirjat. Joskus pidin kamalasti kaikista Harry Potter kirjoista ja olenkin ne lukenut muutamaan otteeseen, myös Nancy ja Elvis Presleyn elämänkertakirja on mielenkiintoisia.

2. Lempielokuvasi?
Niitä on niin hirmu monia etten osaa päättää parasta. Yleisimmin katson komedia- ja kauhuelokuvia. Myös muutamia scifielokuvia on tullut katsottua, joista parhaiten on mieleen jäänyt Avatar.

3. Lempibiisisi?
Kaikki biisit oikeastaan on ihan hyviä, joita ei kuule yleisimmiltä radiokanavilta (Nrj ym.). Suurimmaksi osaksi suomalaista musiikkia tulee kuunneltua.

4. Lempituoksusi?
Tuoreen ruoan tuoksu keittiössä! Rakastan ruokaa ja sen tuoksua ylikaiken <3

5. Lempijäätelösi?
Kaikki jäätelöt ovat ihan parhaita! Suklaa-, toffee- ja minttujäätelö ovat kuitenkin kestosuosikit!

Haasteen saavat tällä kertaa näiden blogien kissat:
Jos olet haasteen jo saanut, voit unohtaa tämän haasteen, ellet halua vastata.

Burman hurmaa
Harmitonta ja Huoletonta elämää
Karvahelvetti
Kattimania
Kissiminni

Ja kysymykset ovat tässä:

1. Mikä on lempi nukkumapaikkasi?
2. Mikä on lempiruokasi?
3. Mikä on lempilelusi?
4. Mitä et voi sietää?
5. Kuka on paraskaverisi?




4 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta, kirjoittelen huomenna nämäkin kysymykset jo tuloillaan olevaan postaukseen! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun vastailit haasteeseen. Meilläkin tykättään ruuan tuoksusta! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta! Minni palaa siihen pikimmiten.

    VastaaPoista
  4. Unohtui käydä kommentoimassa, kiitos haasteesta! Avatar on tosiaan upea leffa jatko-osaa odotellessa :)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä itsestäsi tassunjälki, vastaamme siihen innolla! (: